LUMO Image täyttää 15 vuotta
15 vuotta.
Huhtikuun ensimmäisenä 2011 perustin LUMO Imagen (Ei, se ei ollut aprillia, vaan ihan oikeasti). Viisi vuotta sitten kirjoitin, että vain muutos on pysyvää. Se pitää edelleen paikkansa. Ehkä enemmän kuin koskaan.
(nämä kuvat on vuodelta 2011)
Käyntikortit tilasin moo.com

Saaran ja Jamesin häiden valokuvaus huhtikuussa 2011.

Wetterille kuvasin heidän uusia autojaan mm. Oulussa, Kuusamossa ja Rovaniemellä.

(Nämä kuvat on vuodelta 2016, kun LUMO Image oli 5v.)
Tämä kuva otettu Original Sokos Hotel Oulun ravintola Fransmannista.

Tässä kuva reportaasista, jonka kuvasin Sairaanhoitaja-lehteen. OYS A6 lasten- ja nuorten osastolta.

Kuvassa 10 vuotta sitten otettua brändikuvaa Bitfactor yritykselle.

Kuvasin tuolloin jonkin verran myös tuotekuvia Metsolalle, tässä studiossa kuvattuja lasten vaatteita mallien päällä kuvattuna.

Kuvasin 2016 referenssikuvia laattavalmistaja ABL-laatoille juuri avatussa Kauppakeskus Valkeassa Baccaro Doppio kahvilassa.

Helmikuussa 2016 kuvasin Oulu Business Schoolin silloin vuosittaisessa tapahtumassa Oulun nallikarissa tapahtumakuvia.

Viisi vuotta sitten videon osuus oli 26% myynnistä ja odotin vahvaa kasvua. Nyt video on arkipäivää, dronekuvaus tuli siihen päälle ja tekoäly muutti työnkulkuja paljon enemmän kuin osasin odottaa.
(Tässä kuvia vuodelta 2021)
Vuonna 2021 aloitin yhteistyön OX2:n kanssa ja kuvasin reilun vuoden ajan Vaalassa Metsälamminkankaan tuulipuiston pystytystöitä.

Kuvasin remontoidussa Radisson BLU hotellissa referenssikuvia Kaluste-Kolmiolle, joka oli valmistanut kiintokalusteita juuri remontoituun hotelliin.

SOK-Medialle otin kuvia S-Market Kaukovainiossa, jossa oli uudet ja energiatehokkaat kylmälaitteet.

Kuvasin henkilökuvia 5 vuotta sitten Oulun yliopiston Innovaatiokeskuksen henkilökunnasta.

Rakennusyhtiö Hartelalle kuvasin julkisivuja heidän rakentamista kohteistaan, tässä Liminganlahden koulusta.

Yritykseni näyttää tänään erilaiselta kuin viisi vuotta sitten.
Eriytin yrityskuvaus palvelut petterilopponen.com-sivustolle jo 2017. Se oli oikea ratkaisu silloin ja on edelleen. Tänä vuonna rakensin yrityskuvaus puolelle kokonaan uudet nettisivut. Nopeammat, selkeämmät, paremmin toimivat.
(Tässä kuvia jo tämän vuoden 2026 alkupuolelta)
Tammikuussa kuvasin valokuvia ja videota FinnEasy Oy:lle heidän EasySwing tuotteistaan. Tätä kuvaa käytettiin mm. heidän messuseinässään World Ag Expo messuilla.

Kuvasin Satu Räsäsestä henkilökuvia tiedeviestintäpalkitusta Satu Räsäsestä Tiedetoimittajat artikkelia varten. Tämä kuva otettu Koitelinkosken upeissa maisemissa.

Kuvasin alkuvuodesta 2026 myös tuotekuvia, tämä otettu Solumineeralikaupalle.

Tammikuussa 2026 oli minulla ilo ja kunnia ottaa kuvia Oulu 2026 Avajaisfestareilla, jonka tiimoilta kuvasin tämän kuvan Tasavallan presidentti Alexander Stubbista sekä tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitiestä, jotka kunnioittivat läsnäolollaan Eanangiella - Maan kieli Saamelaisen taiteen ja duodjin suurnäyttelyn avajaisia Oulun taidemuseolla.

AI on hiipinyt mukaan myös omiin prosesseihini, tässä yksi esimerkki. Kuvasin henkilön studiossa ja tein taustan AI:lla asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Isoin muutos viimeisen viiden vuoden aikana ei ole ollut tekninen, vaan ennemminkin se on strateginen.
Tein vuonna 2025 reilun kolmanneksen vähemmän kuvauksia kuin pari vuotta aiemmin. Liikevaihto kasvoi silti. Vähemmän keikkoja, mutta isompia ja paremmin suunniteltuja kokonaisuuksia. Siihen suuntaan haluan jatkaa.
Toiseksi isoin muutos on tekoäly. En puhu siitä tekoälystä joka korvaa valokuvaajan (näitä pelotteluja näkee enemmän kuin tarpeeksi). Puhun siitä joka tekee yhden ihmisen yrityksestä tehokkaamman. Olen rakentanut omia työkaluja jotka nopeuttavat mm. tarjousten laatimista, aikataulutusta ja asiakasviestintää. Koodaaminen on tullut kuvaajan arkeen, kuka olisi uskonut.
Epävarmuus ei ole kadonnut minnekään. Kalenteri näyttää välillä edelleen tyhjältä parin viikon päähän. Mutta luotan siihen enemmän kuin ennen. 15 vuotta opettaa sen, että keikkoja tulee. Aika on opettanut myös sen, että huonoihin aikoihin pitää varautua ajoissa, kerätä puskuria. Eikä kannata aina ostaa sitä uusinta kameraa, ennemmin laittaa nekin varat puskurivarastoon tai sitten markkinointiin, joilla saa sitten lisää yhteydenottoja.
Kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja kollegoille näiden vuosien varrelta. Erityiskiitos niille jotka ovat olleet mukana alusta asti.
Tästä on hyvä jatkaa.